Asikainen Martti Poliittisesti varautunut individuaali

Missä musiikki ja eettinen kuluttaja kohtaavat?

Muutaman päivän ajan musiikkitoimittajat ovat ottaneet kaiken irti norjalaissyntyisen Varg Vikernesin Ranskassa tapahtuneesta pidätyksestä. Vikernesiä, joka paremmin tunnetaan hänen yhden miehen yhtyeestään Burzumista, syytetään joukkomurhan suunnittelusta. Toistaiseksi mediaan on kuitenkin herunut vain hyvin vähän tietoa. Vikernesin perheen maatilalta kerrotaan löytyneen neljä kivääriä, jotka hänen metsästystä harrastava vaimonsa oli ostanut vastikään.

Rumbassa kirjoittava kolumnisti Merja Vuorela esitti mielestäni erinomaisen kysymyksen siitä, että voiko nykyajan eettinen kuluttaja ostaa varsin aatteellisen Vikernesin musiikkia, vai kulkevatko musiikki ja maailmankuva käsi kädessä?  Pohtimisen arvoinen kysymys on myös se, että haluaako levyjä ostamalla tukea taloudellisesti omasta elämänkatsomuksesta poikkeavaa toimintaa ja voivatko kanssaihmiset vieroksua, kenties jopa tuomita sinut tällaisesta. Kun ajattelen tämän päivän kulutusyhteiskuntaa, niin minä en kyllä löydä kovinkaan montaa asiaa, jotka kestäisivät läpivalaisun eettisestä näkökulmasta.

Minä itse olen jonkin verran turmiollista, päihdeaineriippuvuuksien täytteistä elämää vastaan, vaikka kannatankin oman elämän itsemääräämisoikeutta. En myöskään pidä väkivallasta. Kuitenkin, jos ajattelisin näin, en olisi koskaan lukenut yhtäkään kokaiinihuuruista ja alkoholitäytteistä kirjaa. Syvän vaikutuksen minuun tehneet kirjailijat, kuten Philip K. Dick, Bret Easton Ellisin, Ken Kesey ja Hunter S. Thompson olisivat jääneet lukematta. Sienien ja oopiumin kanssa kunnostautuneesta ”Kuolleiden kirjailijoiden kerhosta” puhumattakaan (Lewis Carrol, Charles Dickens, Arthur Conan Doyle, Edgar Allan Poe, Jules Verne, Aldos Huxley).  Sama pätee myös musiikkiin. Dawid Bowie, Iggy Pop, The Doors ja jopa Beatles olivat oman aikansa rappioelämän ikoneita ja egoisteja. Tällaisia esimerkkejä löytyy loputtomiin.

Vikernesin musiikki on kiehtovaa. Ei suinkaan taustalla hääräävän henkilökultin vuoksi, vaan pelkästään sen takia, että se on ihan törkeän hyvän kuuloista ja tyylilajiltaan poikkeuksellisen omintakeista. Burzum vangitsee pimeyden sellaisena kuin se on, sellaisena kun sen toisinaan tunnen. Useat Vikernesin musiikkia vastustavat tahot ovat tuoneet esiin hänen musiikkinsa lyriikat varsin epämiellyttävässä valossa. Tästä syystä yritinkin etsiä natsiviittauksia esimerkiksi Filosofem–albumilta (2006), mutta en löytänyt ainuttakaan. Teorioiden mukaan nimi viittaa kuitenkin samannimiseen natsilehteen. Burzumin musiikista löytyy myös runsaasti viittauksia skandinaaviisiin mytologioihin. Levyn sanoitukset taas kertoivat karua tarinaa kuolemasta, yksinäisyydestä ja pimeydestä.

Toukokuussa Vikernes julkaisi jälleen uuden albumin, joka on elektroninen instrumentaalilevy. Se toi kovasti mieleeni vuonna 2008 julkaistun täydellisen yölevyn, Hlidskjalfin. Uusi Sôl austan, Mâni vestan vain on tätä monta kertaa parempi. Eettistä tai ei, minä ainakin ostan sen, koska se on hyvä levy.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

PS. Tiedän, että Hunter S. Thompson ja skitsofreniaa sairastanut vaimonhakkaaja Philip K. Dick ovat myös jo manan majoilla.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Itse ostan ja kuuntelen Vikernesin musiikkia
Olen ajatellut että musiikki musiikkina

Kuuntelen muutenkin paljon sellaista jonka tekijän aatemaailmaa en jaa tai jopa joissain tapauksissa pidän aatemaailmaa itselleni vastenmielisenä

Esim monen kotijumala Kurt Cobain
Se vähä mitä juttujansa olen lukenut niin juu kiitos ei en lukenut enempää
Niistä sai käsityksen angstaavasta kaikesta vänisijästä
Musiikkinsa toimii taas sitten vallan mainiosti

Kirjailijoista juurikin nuo ja moni muu
Minä en niinkään vastusta huurustelua joten Hunter S on nautittavaa luettavaa
Philip K Dick on sci-fi loistavuutta ja niin edespäin

Toisen puolen esimerkkinä mainitsen Veikko Huovisen
Pidän hänen kirjoistaan mutta en monista mielipiteistään

Taide/daide moisena ja muu muuna
Hyvä musiikki/kirja/elokuva on ainakin minulle vastustamaton koukku vaikka tekijänsä olisikin totaalinen M####u

Ps
Onhan näitäkin jotka eivät voi kuunnella mukamas vaikka Queenia tai Judas Priestiä kun bändien laulajat ovat homoja
Minun puolestani olkoot vaikka kaikki soittajat täyshomoja kun musa on niin hyvää
Kiinnostaa ainoastaan se miltä kuulostaa

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ehdottoman samaa mieltä. Minulla nuo huurusteluajat on vähän ohi ja niistä on miellyttävää lukea, mutta en kyllä lähipiirissäni jaksa katsella. Minun mielestä on ihan hullua, että nykyään yritetään luoda aasinsiltaa kaiken välille. Justiinsa tuo Queen ja Judas Priest on mainioita esimerkkejä siitä, kuinka älyttömän typeriä ihmiset voivat olla.

Sama oli esimerkiksi Gorgorothin Ghaalin kohdalla (joka on muuten umpihullu mies sekin), että kun kaveri asteli kaapista ulos, niin jo vain kävi ovi kuuntelijakunnassa. Musiikki musiikkina. Se, joka kuuntelee musiikkia ihmisikonien kautta kuuluu kirkkoon.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Aikalailla on minullakin juu huuruisat illat jääneet
sinne "kultaiseen nuoruuteen"
Siitäkin huolimatta on hauska lukea juuri esim Thompsonia
Vaikka tietää miten surullisesti tarina päättyy

Läheltä katsottuna se sekoilu on todellakin ikävän näköistä
Siinäkin kun yleensä on se surullinen loppu

Se ei kyllä estä tekemästä/kuuntelemasta aiheesta musiikkia jonka jujut on vedetty ajalta yksi ja kaksi ennen nappisotaa tapahtuneista

Vaikka siis tietää miten se tarina päättyy

Jotkut muuten ottavat erittäin vakavasti tuon persoonan/musiikin

Hyvänä esimerkkinä suomalainen Backsliders joka henkilöityi niin vahvasti laulaja/kitaristi/basisti Marko Hirsmaan että meinasi juniorina
tulla turpiin sen bändin T-paidan takia
Eikä siis bändin musiikin takia vaan esittäjän takia

Vieläkin tietyissä paikoissa on kohtuullisen epäterveellistä todeta kuuntelevansa slaikkareita ja omistavansa kaikki levyt
Siis vaikka Hirsma kuoli jo 2001

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen Vastaus kommenttiin #5

Luo muuten erikoisen tunnelman esim Thompsonin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa kirjan lukemiseen kun tietää Dr Gonzon aka Oscar Zeta Acostan kadonneen http://en.wikipedia.org/wiki/Oscar_Zeta_Acosta (kuolleen) pari vuotta myöhemmin ja Thompsonin itsensä pettyneen kaikkeen ja pistäneen piipun päätään vasten

Tai kun kuuntelee vanhaa vinyyliä josta Marko Hirsma laulaa uhoavia sanoituksia tappelemisesta, kuolemasta, päihteistä ja tajuaa että kaveri kyllä todellakin sitten eli niinkuin opetti ja loppu oli sen mukainen
(Piti oikein laittaa F.T.W blues LP:nä soimaan)

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Sellainen tuli kyllä mieleen että onhan näitä sitten riemuidiootteja jotka muotoilevat oman elämänsä muistuttamaan kaikin tavoin idolinsa elämää

Hakevat mielipiteensä, ajatuksensa, ulkonäkönsä, ja ääritapauksissa käyttäytymismallit suoraan idolinsa tekemisistä

Yksi hurmoshenkisyyden muoto vain
Haetaan johtotähti ja seurataan kiertotähtenä
Toiset seuraa uskontonsa mukaista profeettaa ja nämä eivät juuri heistä eroa

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Pakko laittaa muuten sitten vielä ääriesimerkki toiseen suuntaan

Eräs ystäväni iältänsä aikuinen (henk: ikä kyseenalainen) alkoi kyselemään minulta autossa kaivellessa CD-levyjä hanskalokerosta että miten ihmeessä voin kuunnella Alice Cooperia (born again christian) joka kuulemma esim kappaleessaan Hey Stoopid pakkosyöttää kristilliä arvoja tai Slayeria jonka laulaja Tom Araya on tunnustuksellinen kristitty joka esittää saatanapalvojaa ja jotain oli vielä Megadethin Mustainesta mutta siis kuitenkin aika ikäänkuin pysähtyi päässäni
Harvoin jään haavi auki mutta siinä kohtaa tuli töks töks

Ateisti minäkin mutta en ihan noin tarkka
Elikkä pätee siis myös siihen se musiikin diggailu ettei minulle ole niin nokonuukaa nuo uskonasiat jos kappaleet miellyttävät

Saman kaverin kanssa oli joskus nuorempana riitaa Lynyrd Skynyrdistä ja joistan bluesveisuista kun siellä käytetään sitä "Oh lord" ja vastaavia tehokeinoina ikäänkuin hädän suuruudesta

Niin isoa hymiötä ei ole olemassakaan että se kuvaisi hymyni kokoa
Jättiläistaulu Tv täynnä isoa hymyä menee aika lähelle

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Se on vähän sama asia, kun kysyisi, että miten ihmeessä voit tykätä Alfred Hitchcockin leffoista. Alfredhan oli katolilainen, jotka vastustavat avoimesti mm. aborttia! Juutalaisesta Stanley Kubrickista puhumattakaan.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Koittakaa kestää pistän lisää esimerkkejä

Mikään määrä paukapäisyyttä ei poista sitä tosiasiaa että Ted Nugentin veisut Cat scratch fever ja Strangehold ovat riffiklassikoita

Noora Vapaa

Hyvä kirjoitus.

Aika tyhjää olisi levyhyllyssä jos karsisi kaikki ne muusikot pois, kenen kanssa omat elämäntavat tai ajatusmaailma eivät kohtaa. Sama pätee kirjoihin.

Musiikki musiikkina, totta.
Mutta. Artistin henkilökohtainen aatemaailma ja elämä on kuitenkin eri asia kuin se, että hän tuo sen musiikin kautta tietoisesti esille.
Kyllähän musiikkikin on mahtava vaikuttamisen kanava. Onhan musiikin kautta yritetty maailmaa parantaa ja omia aatteitaan tuoda julki hyvinkin monen artistin toimesta. Raja tässä kohtaa kuitenkin varmasti menee siinä, että ihmisiä ei saa lietsoa tekemään pahaa? Niinkuin kaikessa muussakin.

Musiikin kuuntelussa on sekin jännä piirre, että tietynlaisia kappaleita kuuntelee vain sen upeuden ja äänimaailman takia (ne kylmät väreet jne) ... toisia biisejä on taas hauska laulaa ja fiilistellä mukana. Jotkut biisit herättävät niin musiikin kuin lyriikoiden kautta erilaisia tunnetiloja. Ja jotkut kappaleet saavat oikeasti ajattelemaan asioita. Musiikkia on niin paljon laidasta laitaan, ja tapoja kuunnella musiikkia lähes yhtä monta.

PS. Itse en ole kyseistä artistia kuunnellut, mutta nyt on mielenkiinnosta kyllä pakko perehtyä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Näinhän se on Noora.

Kaiken lisäksi kun isompien bändien kohdalla se imago on usein levy-yhtiöiden rakentamaa. Itse keksin kyllä todella vähän maailmanluokan bändejä, joilla poliittinen sanoma toimisi jollain tavalla positiivisesti. Esimerkiksi joku U2 huutamassa politiikasta ottaa lähinnä pannuun. Rage Against The Machinen kohdalla se toimi silloin ammoisessa nuoruudessa.

Autotallimusiikin puolella sitten löytyy kyllä tosin paljon ihan vakuuttavia poliittisesti aktiivisia muusikkoja mm. rapin ja punkin puolelta. On vain itse vaikeaa enää samaistua sellaiseen nuoren miehen "kallioahdinkoon".

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Tuohon "kallioahdinkoon" muuten

Katsoin elokuvan Sid & Nancy ensimmäistä kertaa sitten vuoden 80-jotain?
:D
Ei hyvä tavaton
Sitäkö minä pidin hyvänä elokuvana kakarana?

Toinen hupaisa elämys aiheeseen liittyen oli lukea Deborah
Spungenin kirja Nancy aikuisena ja kolmen lapsen isänä
Ai vähänkö oli muuttunut perspektiivi!

Nuorena ei "rebel"hemulina sen luki niin että ompas vanhemmat
Pilaavat tytön elämän

No mutta hupsista kun onkin itse isä ja muutenkin vanhus jo
Tuli enemmänkin sääli vanhempia jotka tekivät kaikkensa tyttärensä eteen

Noora Vapaa Vastaus kommenttiin #18

Jännä eroavaisuus. Minäkin luin teini-iässä (about 15-vuotiaana) Nancyn (kuka ei olisi lukenut?) ja jo silloin kirja sai minut kokemaan surua vanhempien puolesta. Pitäisi varmaankin lukea se jälleen, siitä taitaa olla lähemmäs 10 vuotta kun olen kirjan viimeksi lukenut. Saattaa tuntua entistä karummalta nyt kun on omia lapsia.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen Vastaus kommenttiin #23

Minä vietin nuoruuteni niin aerodynaamisena ohjuksena että kaikki mitä itseäni vanhemmat tekivät oli kääkkää ja minä/me olimme oikeassa
Oli vain yksi totuus ja se oli minun/meidän totuus
Pois alta täältä tullaan

Sittemmin vanhetessa olen joutunut toteamaan
Nuorena tiesin kaiken ja enää en mitään

Noora Vapaa

Itse aloin ajattelemaan kauemmas historiaan, protestilaulajia.

Aloin myös mietiskelemään itselleni tärkeitä artisteja, esim Neil Youngia.
Kelailin myös System of a Downin ja Serj Tankianin tuotantoa. Aika paljon sisältöä, etenkin Tankianin teksteissä ja videoissa.

Ei suoranaisesti liity mitenkään aiheeseen, mutta: Näin tänä vuonna erään teiniaikojeni lempiartistin Blurin ensimmäistä kertaa livenä Provinssirockissa. Elokuussa pääsen vihdoin kokemaan SOADn livenä, ja mikä parasta: Neil Young & Crazy Horse Helsingissä. Kyllä on hunajaa. Kaikenmoista hyvää.

Ikä on siitä kiva asia, että sen tuoma elämänkokemus vaikuttaa myös siihen, miten asioista nauttii eri tavalla kuin nuorena. Kyllä musiikinkuuntelu on nykyään aika paljon mahtavampaa kuin parikymppisenä.

Noora Vapaa

Ihan oikeasti: Kuuntelin blogitekstissä mainitun instrumentaalilevyn. Ja kyllä, pakko myöntää, että pidin. Ouch.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Sitten yksi esimerkki siitä mikä meni yli rajan
Gary Glitter

Niin paljon kuin pidinkin Leader of the gangista niin juu ei
Onneksi on Browsville stationin alkuperäinen versio vinyylillä

Kari Kimaltava ja lapsiporno niin siinä kosahti itsellä kiinni
Piti oikein hakemalla hakea ja löytyihän se sieltä sitten se raja
En pysty kuuntelemaan

Niin ja ne jotka eivät tiedä niin kyseessä ei ole siis mikään bändäri 13 vuotta ja Gary vaan aivan pienet lapset 3-9 vuotiaat

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Sitten pieni esimerkki musiikista josta itse en pidä sen musiikin takia
Tosin sitä musiikkia ei ole minulle tarkoitettukaan
Arvostan kuitenkin tekijän ammattitaitoa omalla alallaan
Jos nimittäin osaisin niin tekisin samanlaista ja nauraisin matkalla pankkiin

Mamban Tero Vaaralle tarjosivat muutamat lehdet avustettua ura-eutanasiaa

Syy
Vaaran kotisivuilla oli muutama kuva joissa luki jotain muistaakseni "Kommunismi ei ole kivaa" ja olisiko ollut "Aseomistus on perusoikeus"
Ihan varma en ole että meni noin mutta tuonnepäin

Jokunen lehti koetti äläkkää nostaa

Seuraus
Ei seurausta Tero Vaara nauraa edelleen matkalla pankkiin
Ähäkutti

Noora Vapaa

Itse tässä aloin pohtimaan sitä, että mikä minut saisi ei-tykkäämään jostakin musiikista jota olen aikaisemmin rakastanut tai arvostanut. Kuinka saastainen ja perverssi ihmisolento pitäisi omista lempiartisteistani paljastua, jotta se saisi minut kokemaan vastenmielisyyttä heidän koko tuotantoaan kohtaan?

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Minulle riitti Glitterin Gary ylempänä olevassa kommentissa olevista syistä

Muita ei ole (vielä) tullut vastaan

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Gary Glitteri paljastui kyllä niin likaiseksi mieheksi, vaikka epäilemättä moni heitteleekin hänestä vain hurttia huumoria biisejä kuullessaan. Usein tällaisissa tapauksissa myös mediat ja radiot sulkevat henkilön kohun jälkeen kokonaan ulkopuolelle.

Tuli tuossa mieleen, kun seuraan tuota Rumba -lehteä, että taannoin oli jokin pikkutyttöjen pikkuhousujen kostuttelija jäänyt samanlaisista touhuista kiinni, eivätkä fanit suostu millään uskomaan tätä todeksi. Itkun ja raivon sekaisia viestejä valuu ympäri Internettiä ja aiheesta on kehitelty ties minkälaisia teorioita. Ensimmäinen reaktio lienee kieltäminen, vaikka musiikki on edelleenkin musiikkia.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen Vastaus kommenttiin #19

Näinhän se menee että musiikki on edelleenkin vain musiikkia
Jotenkin vain tuossa tuli sitten itselle stoppi

Muistelinkin että joku oli

Minulla nyt kuitenkin on Charles (ei siis Marilyn) Mansoninkin musiikkia
Eikä Charlie todellakaan surffannut tai muutoin ollut kovin terve

Esim kappale Mechanical man on kuitenkin sellainen etten osaa olla kuuntelematta
Omana aikanaan on ollut todella edellä aikaansa

Sääli ettei ymmärtäjiä löytynyt ennen murhia
Aika moni asia voisi olla toisin

Noora Vapaa

Kyllä tuollainen varmasti laukaisee inho-efektin kaikkea kyseiseen ihmiseen littyvää kohtaan. Menisi turhan likaiseksi.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

En tiedä. Monille ihmisille varmasti rakentuu jonkinlainen identiteetti, varsinkin vaikeina aikoina löydettyyn musiikkiin, josta siis haetaan lohtua, samaistumista ja ennen kaikkea tukea. Epäilemättä siinä voi tulla sellainen petetty fiilis. Vähän samanlainen kuin silloin pienenä poikana, kun tajusi, että joulupukkia ei ole olemassa.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Sitten esimerkki valtavirran yhtyeen ns kielletystä kappaleesta

Guns´n´ Roses
One in million

Sanoitukset ovat paikka paikoin enemmän kuin mielenkiintoiset
Kuvaavat kuitenkin aika hyvin aikaa ja paikkaa
Kappaleen tunnelma on niin tiukka että imaisee mukaansa

Tosin eräs hra Rose on kyllä muutenkin laskettavissa paukapäiden kastiin
Se ei kuitenkaan vähennä minulle kyseisen kappaleen imua
Kappale kun käsittelee sitä nuoruuden juurettomuutta aika hyvin
Olkoonkin että sisältää rasismia ja ties mitä lie

Tosin on minulle myös nuoruuden soundtrackia joten...
Voi olla että siksi soi edelleen niin usein
Nostalgia mikä ihana tekosyy

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Vielä pieni juttu ennenkuin keksin taas parempaa tekemistä kuin internet

Monesti tuntuu että ihmisiltä menee sekä myönteisessä että negatiivisessa mielessä joidenkin kappaleiden tarkoitus/vitsi/ täysin ohi

Moni julistavaltakin kuulostava kappale on tehty nimenomaan päinvastainen ajatus mielessään ja sitten toiset palvovat ja toiset loukkaantuvat

Kaikki taide kun voidaan tulkita aina sen tulkitsijan toimesta
Meitä on moneen junaan ja toiset asemalle jäävät